Uutiset ja artikkelit

Tutkimus

Tulevaisuudessa tekoälyn käytön hallitseminen on tärkeä työelämätaito, kirjoittaa tiedekirjeenvaihtaja Markus Lahikainen. Tampereen yliopistolla ChatGPT:tä on jo käytetty kandidaatintöiden apuna.
Suomen uusin kvanttitietokone on osoitus vahvasta kansallisesta teknologiaosaamisesta ja kyvystä skaalata koneita yhä paremmiksi ratkaisemaan monimutkaisia ongelmia.
Suomalainen Petri Murto kehittää maineikkaassa Cambridgen yliopistossa uusia valonlähteitä OLED-teknologiaan. Käytännön sovelluskohteita voivat olla esimerkiksi televisiot, ohuet ja taipuisat puhelinten
Aalto-yliopiston vetämä tutkimushanke lämpöön reagoivasta LCE-kankaasta on herättänyt paljon mielenkiintoa maailmalla.
Miten yhteen kiinnitetyt materiaalit saadaan irti toisistaan hallitusti, jotta niiden kierrätys olisi helpompaa? Irrottaminen on yksi teknologioista, joita Kiilto kehittää
Aalto-yliopistoon syntyy innovaatiokeskus, jonka tehtävänä on koordinoida ja yhdistää monitieteistä vetytutkimustoimintaa.
Jalokaasut on tunnettu yli 130 vuotta, mutta vasta viime aikoina on löydetty kiehtovia hydridi-ioneita avaruussumuista. Maan pinnalla kemistit ovat kesyttäneet
Sauli Vuoti päätti keskittyä rintasyövän tutkimukseen menetettyään oman äitinsä sairaudelle. Hänen mielestään kemian ja lääketieteen osaamisen yhdistäminen on tärkeää.

Luetuimmat

Uusimmat työpaikat

Ilmoita avoimesta työpaikasta!

Tutustu ilmoittajasisältöön

Kirjaudu sisään

* pakollinen kenttä