Uutiset ja artikkelit

Materiaalikemia

Muovin mekaanisen kierrätyksen kautta saa korkean jalostusarvon tuotteita, osoittaa kansainvälinen PRIMUS-hanke.
Öljypohjaisille muoveille syntyy koko ajan yhä enemmän vaihtoehtoja. Eväsleivän kääre voi syntyä myös läpinäkyvästä puupohjaisesta muovista.
Termoplastiset eli uudelleen lämmöllä muovattavat komposiittimuovit yleistyvät ja vahvistavat osaltaan muovien kiertotaloutta.
Tiivis yhteistyö yritysmaailman kanssa ja entistä ympäristöystävällisempien ratkaisujen etsiminen inspiroivat professori Ulla Lassia. Hän johtaa akkukemian tutkijoiden ryhmää Oulun yliopistossa.
Laskeuduimme 450 metriä maan alle Onkaloon, käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusluolastoon. Se on tehty kestämään seuraavien jääkausienkin myllerrykset. Suomessa onkin maailman parasta
Satoja miljoonia vuosia vanha hackmaniitti on muuttanut professori Mika Lastusaaren ajattelua pysyvästi. Mineraaliin syventyminen on sytyttänyt innostuksen myös avaruustutkimukseen ja
Aalto-yliopiston tutkijat osoittivat, että älypuhelimen akun elektrodit toimivat uudelleen kyllästettyinä lähes uudenveroisesti.
Kun tutkijat 38 vuotta sitten löysivät hiiliatomeista muodostuneen pikku pallon, se oli Nobel-palkinnon paikka. Hiilestä onkin sukeutunut monipuolisia muotoja, joista
Polymeerien peli ei ole vielä menetetty. Tehokkaan kierrätyksen tuloksena saamme jalostusarvoltaan korkeita tuotteita muovipussien sijaan.
Petro Lahtinen oli peruskoululaisena takarivin poikia, eikä jaksanut innostua koulunkäynnistä. Syvä kiinnostus maailman ja tieteiden ymmärtämiseen teki hänestä ensin kemistin,
Harvinaiset maametallit ovat keskeisiä energiatekniikan vihreässä siirtymässä. Emeritusprofessori Markku Leskelä käy läpi harvinaisten maametallien historiaa Suomessa 1700-luvulta alkaen.

Luetuimmat

Uusimmat työpaikat

Ilmoita avoimesta työpaikasta!

Tutustu ilmoittajasisältöön

Kirjaudu sisään

* pakollinen kenttä