Uusi työelämäprofessori kaipaa yhteistyötä lääketeollisuuden kanssa

Kliinisen lääkeainekemian ja biolääketieteen dosentti Sauli Vuoti on aloittanut kemian alan työelämäprofessorina Jyväskylän yliopistossa. Hän haluaa lisätä ymmärrystä modernin lääketeollisuuden tutkimuksesta.

Sauli Vuoti.
Sauli Vuoti.

Jyväskylän yliopiston uusi työelämäprofessori Sauli Vuoti haluaa tuoda yliopistotutkimukseen enemmän sovellusmahdollisuuksia ja lisätä yhteistyötä teollisuuden kanssa.

”Vaikka tutkimus aloitetaan ruohonjuuritasolta, lopullisen vision pitäisi olla alusta asti selvillä. Meidän pitää osata brändätä itseämme vakuuttavammin ja kertoa, mihin kemian alan tutkimusta voidaan soveltaa. Tutkimusketjun tiedostaminen vaikuttaa myös tutkimusrahoituksen hankintaan”, Vuoti sanoo.

Innovatiivista ajattelua ja yhteistyötä

Hän haluaa uudessa työssään lisätä innovatiivista ajattelua ja yhteistyötä sekä teollisuuden että kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa.

Vuoti on työskennellyt pitkään lääketeollisuudessa. Nykyisessä työssään lääkeyrityksen asiantuntijana hän tekee kliinistä tutkimusta, kehittää lääkehoitoja ja auttaa nuorempia tutkijoita. Yliopistolla hän toimii sovelletun orgaanisen kemian alalle kohdentuvan lääkekehityksen ja kliinis-translationaalisen onkologian työelämäprofessorina.

Kemian laitoksen johtaja, professori Mika Pettersson toivoo Vuotin rakentavan verkostoja yliopiston, yritysmaailman ja terveysalan toimijoiden välille. Hän uskoo, että innovatiivinen Vuoti kokee Jyväskylän yliopiston poikkitieteellisen ympäristön hedelmälliseksi toiminnalleen.

Kirjaudu sisään

* pakollinen kenttä