Tiedekirjeenvaihtaja Markus Lahikainen: ”Kemia auttaa ymmärtämään, kuinka maailma toimii”

”Minua kiehtoo kemiassa etenkin se, kuinka ympärillämme tapahtuvia ilmiötä voi selittää tutkimalla aineen rakenneosasten eli atomien ja molekyylien käyttäytymistä”, Markus Lahikainen pohtii.

Markus Lahikainen.

Kemian yliopisto-opettajana Tampereella työskentelevä 31-vuotias Markus Lahikainen uskoo, että kemian avulla hän voi olla mukana ratkaisemassa tämän päivän polttavia ongelmia ilmastonmuutoksesta ruoka- ja energiapulaan.

”Kemia on luonnontiede, joka auttaa ymmärtämään, kuinka maailma toimii”, Lahikainen sanoo.

Markus Lahikaisen työnkuvaan kuuluu kandivaiheen kemian luento- ja laboratoriokurssien opetus. Hän ohjaa opinnäytetöitä ja toimii opettajatuutorina. Opetuksen lisäksi hän tekee jonkin verran tutkimusta valolla ohjattavien pehmytrobottien parissa. Hän on suorittanut jatko-opintonsa professori Arri Priimägin johtamassa Smart Photonic Materials -tutkimusryhmässä.

Verkkopedagogiikkaa opiskellut Lahikainen on ollut suunnittelemassa ja ylläpitämässä myös Tampereen yliopistossa syksyllä 2022 käynnistynyttä avointa verkkokurssia, jonka tarkoituksena on antaa perustiedot lukiokemiasta. Kurssi on suunnattu yliopisto-opiskelijoille, jotka eivät ole lukeneet kemiaa lukiossa, mutta kurssi palvelee myös muita kemiasta kiinnostuneita.

”Verkkopedagogiikan opiskelu on ollut mielenkiintoista ja kehittänyt minua opettajana”, Lahikainen kertoo.

Lue lisää:

Kuinka saada opiskelija kiinnostumaan kemiasta?

 

Kirjaudu sisään

* pakollinen kenttä