Sähköpotkulautojen arvometallit talteen uudella menetelmällä

Teksti Kemia-lehti, kuva Vince Jacob / Unsplash

Sähköpotkulaudat ja -pyörät päätyvät entistä paremmin kierrätykseen, kun Jyväskylän yliopiston kemian laitos ja Suomen ympäristökeskus kehittävät kulkuneuvojen arvometallien talteenottoa yhteisessä hankkeessaan.

Katujemme kiitäjät ja kiusankappaleet odottavat kehittyvää materiaaliensa kierrätystä.

UC-Mobility-hanke kehittää uusia teknologisia ratkaisuja kriittisten raaka-aineiden talteenottamiseksi sähköpotkulaudoista ja -pyöristä, jotka on poistettu käytöstä.

Hanke on Jyväskylän yliopiston kemian laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteinen hanke.

Kolmivuotinen UC-Mobility-hanke alkoi 1.3.2023 ja on saanut Business Finlandin rahoitusta 896 500 euroa.

3D-tulostettu sieppariteknologia

”Kriittiset metallit, kuten koboltti ja neodyymi, saadaan talteen jätejakeista käyttämällä Jyväskylän yliopistolla kehitettyä 3D-tulostettua sieppariteknologiaa. Tämä teknologia tarjoaa valmiudet erottaa valikoivasti kriittiset ja kaupallisesti arvokkaat metallit, joita voi hyötykäyttää uudestaan”, kertoo Jyväskylän kemian laitoksen yliopistonlehtori Siiri Perämäki

Parhaillaan Jyväskylässä tehdään kulkuneuvojen alkuaineanalyysejä. Hankkeen aikana myös pilotoidaan kehitettyä teknologiaa suuremmassa mittaluokassa sekä arvioimaan kehitetyn teknologian ympäristövaikutuksia.

Suomen ympäristökeskus tarkastelee hankkeessa sähköisen mikroliikkumisen sekä Jyväskylän yliopiston kehittämän sieppariteknologian elinkaarivaikutuksia. Se tarkastelee mikroliikkumisen sekä sen jätejakeiden sääntelyä.

Suomen ympäristökeskus arvioi sähköisten mikroliikkumisvälineiden kantoja ja niiden mahdollista tulevaa kehitystä ja materiaalitarpeita. 

”Hankkeen tutkimustulosten perusteella laaditaan suosituksia koskien sähköisestä mikroliikkumisesta syntyvien jätejakeiden parempaa jätehuoltoa sekä kriittisten raaka-aineiden talteenottoa jakeista”, sanoo johtava tutkija Emilia Suomalainen Suomen ympäristökeskuksesta.  

 

Lähde: Jyväskylän yliopisto

Kirjaudu sisään

* pakollinen kenttä