Teksti Kalevi Rantanen, kuvat Hannu Lindroos / Museovirasto (värikuvat) ja NG Nordic
Suomen ensimmäinen ongelmajätelaitos käynnistyi Riihimäellä vuonna 1984. Tottahan sille vastustajia riitti. Kun muuan salakuljettaja kippasi jätetynnyreitä mereen ja jäi kiinni touhustaan, ongelmajätelaitos sai tuulta purjeisiinsa.
Kuvittele, että kuntasi työntekijät polttaisivat jäteöljyä avotulella kotisi vieressä, ja se olisi periaatteessa ihan luvallista.
Vuonna 1983 Kotkassa kaatopaikan roihu syötti mustaa savua asuntoihin, vanhainkotiin ja keskussairaalaan. Virkamiehet kuittasivat kritiikin sanomalla, että näin kaikki tekivät.
Tuohon aikaan yritysten käytännöt vaihtelivat. Ympäristötietoisimmat toimijat varastoivat vaaralliset jätteet odottamaan käsittelyä. Toiset kippasivat myrkkynsä kaatopaikalle, metsään tai mereen.
Jätevarastojen paisuessa Suomessa vahvistui tahto löytää toimiva ratkaisu ongelmajätteiden, nykykielellä vaarallisten jätteiden, käsittelemiseksi.
Onneksi ratkaisu oli tiedossa. Keski-Euroopassa toimi erityislaitoksia vaarallisten jätteiden käsittelyä varten. Saksa ja Tanska olivat kehityksen kärjessä.
Ura jätteiden parissa kiinnosti ammattilaisia
Suomessa oli myös ammattilaisia, jotka halusivat ratkaista jätteiden hävittämisen vastuullisesti.
”Vaarallisten jätteiden käsittely ja tuhoaminen oli kiinnostanut minua jo ennen kuin Suomeen saatiin vaarallisia jätteitä koskeva lainsäädäntö. Hain töihin Suomen Ongelmajätelaitokselle Riihimäelle heti alkuvaiheessa”, kertoo Heikki Metsäranta.
Hän teki pitkän työuran tuotantojohtajana Riihimäen laitoksella. Sitä ennen hän oli kartuttanut osaamista kemistinä ja käyttöpäällikkönä Orion-yhtymän Fermionilla.
80-luvulla Riihimäelle hakeutui töihin muistakin teollisuusyrityksistä asiantuntijoita, jotka ymmärsivät, että vaarallisten jätteiden käsittelylle oli pakottava tarve.
Myrkkyjen salakuljetusjupakka käänsi mielipiteet.
He keräsivät tietoa ulkomaisista ongelmajätelaitoksista. Tärkein esikuva oli tanskalainen Kommunekemi Nyborgissa. Ratkaisu oli tämä: Orgaaniset jätteet tuhottaisiin polttamalla korkeassa, 1 000–1 300 asteen lämpötilassa. Muille jätteille rakennettaisiin omat linjansa. Happoja ja emäksiä neutraloitaisiin kemiallisesti.
Ongelmajätelaitoksen perustamisen lisäetuna syntyisi vakaita työpaikkoja, joita kaikki kunnat kaipasivat.
”Ei minun kaupunkiini”
Ongelmajätteiden käsittelylaitos nosti myös negatiivisia tunteita. Hanke sai vastustajia.
Vastustajat pitivät käsittelylaitosta vaarallisena, vaikka kansainväliset kokemukset vastaavista laitoksista olivat positiivisia. Vastustajat myönsivät, että laitos tarvitaan, mutta ”ei minun kaupunkiini”.
Suomen ensimmäisen ongelmajätelaitoksen sijoituspaikaksi valikoitui Riihimäki.
Tilanne oli sielläkin epävarma. Opettaja Sanny Päiviö ja hänen kolme kumppaniaan vastustivat hanketta kiivaasti. Joukkue sai kutsumanimen Neljän kopla.
Riihimäen kaupunginvaltuusto hyväksyi laitoksen vuonna 1981, mutta vastustajat jatkoivat hyökkäyksiään.
Vuoden kuluttua rakentajat saivat yllättävää apua. Salakuljettaja, laivuri Jukka Ojaranta lähti vuonna 1982 kuljettamaan myrkkytynnyreitä Itä-Saksaan, mutta kippasikin ne Saaristomerelle. Tynnyreitä nousi pintaan. Saaristolaisten havaintojen avulla viranomaiset saivat Ojarannan kiinni.
Tynnyreistä nousi julkisuudessa niin suuri meteli, että käsittelylaitoksen toimintaa alettiin kannattaa laajasti.
”Ojaranta oli ehdottomasti meidän paras myyntimiehemme”, kertoi teknillinen johtaja Matti Vattulainen Ekokemin historiikin kirjoittajille myöhemmin.
Suunnittelijat ja rakentajat pääsivät toteuttamaan kunnianhimoista hanketta.
”Avainsana oli avoimuus. Emme tehneet mitään salaa.”
Jätelaitosten Rolls-Royce
Ongelmajätelaitos otettiin käyttöön vuonna 1984. Tanskalaisen esikuvalaitoksen johtaja piti puheen vihkimistilaisuudessa ja totesi: jos hänen oma laitoksensa on Volkswagen-tasoa, niin Riihimäen laitos on Rolls-Royce. Seuraavat vuodet osoittivat, että vertailu ei ollut pelkkä kohteliaisuus.
”Parasta kenties oli kansainvälinen menestys ja tunnustus”, kertoo Heikki Metsäranta.
”Tavoite oli alusta alkaen olla Euroopan paras. No, joskus puhuimme maailman parhaasta, mutta vertailukohdat olivat Euroopassa”.
Laitos muutti nimensä Ekokemiksi ja alkoi pian myydä tietotaitoaan.
Suomalaiset, jotka aluksi hakivat oppia Tanskasta, myivät muutaman vuoden kuluttua omia ratkaisujaan tanskalaisille ja muillekin. Ekokemiläiset toimittivat polttorummun tiivistys- ja jäähdytysratkaisun esikuvalleen Kommunekemille.
Sitten seurasi kauppa Ruotsin vastaavaan laitokseen SAKABiin.
Vuonna 1990 ympäristöjärjestö Greenpeace sanoi, että Suomi käsittelee ongelmajätteensä parhaiten maailmassa.
Vuonna 1994 eräs toimintansa lopettanut saksalainen tehdas aikoi lähettää myrkkyjäämistönsä Ekokemin kilpailijalle. Greenpeace pysäytti hankkeen. Jätteet kuljetettiin lopulta hävitettäväksi Ekokemiin, jonka järjestö hyväksyi.
Liuotinvuoto koetteli viestintää
Ongelmajätelaitoksen tunnetuin vastustaja ja neljän koplan vetäjä Sanny Päiviö kertoi historiateoksen tekijälle huhtikuussa vuonna 2004, miten hänen suhtautumisensa muuttui.
”Kauheimmat aavistuksemme eivät ole toteutuneet, päinvastoin. Yritys on ihan paikallaan täällä Riihimäellä. Olemme aina saaneet tosiperäistä tietoa Ekokemistä. En osaa sitä enää moittia.”
Alussa yhtiö kompuroi viestinnässä. Esimerkiksi oma nimi havaittiin huonoksi. Se viittasi ongelmiin ja jätteisiin, vaikka laitoksen idea oli ratkaista ongelmia ja tehdä vaarattomiksi. Ongelmajätelaitos vaihdettiin Ekokemiksi vuonna 1985, vaikkakin kansan suussa vanha nimi jäi elämään.
Ekokem panosti viestintään ja vuoropuheluun yleisön ja kumppanien kanssa. Parhaimmillaan laitos otti vastaan 12 000 vierasta vuodessa.
”Avainsana oli avoimuus. Emme tehneet mitään salaa. Pienimmästäkin tulipalosta tai muusta häiriöstä kerroimme heti kaikille”, Metsäranta kertoo.
Ennalta arvaamaton liuotinvuoto laitoksella 1996–1998 testasi viestinnän tason. Ekokemiläiset hoitivat tilanteen rutiinilla.
Vuodon syiden selvittäminen ja vikojen korjaaminen veivät vuosia, mutta kaikki tehtiin ilman paniikkia. Yritys viesti tilanteesta ahkerasti. Lopulta sekä yleisö että viranomaiset antoivat vapauttavan tuomion.
Liuotinvuodosta tehtiin valitus, ja valtakunnansyyttäjän virasto ja poliisi tutkivat asiaa. Valtionsyyttäjä teki vuonna 1998 päätöksen syyttämättä jättämisestä. Päätöksen kunniaksi ekokemiläiset järjestivät Viattomien juhlat.
Uusi pohjoismainen kokonaisuus
Nykyään Riihimäen laitos kuuluu pohjoismaiseen kiertotalousyhtiö NG Nordiciin. Vanha kumppani Tanskan Nyborgissa kuuluu samaan konserniin. Halu päästä parhaisiin tuloksiin on säilynyt.
Riihimäellä kehitetään jätteenpolton hiilidioksidin hyödyntämistä INGA-muovin raaka-aineeksi. INGA on Fortumin kehittämä, kokonaan hiilidioksidipohjainen, biohajoava muovi. Kemiallisesti polyhydroksialkanoaatti, joka sisältää vain hiiltä, vetyä ja happea.
Riihimäen laitos käsittelee nykyään määrällisesti eniten yhdyskunta- ja teollisuusjätettä. Vaaralliset jätteet ovat toiseksi suurin jätejae. Laitosalueella toimii muovijalostamo, joka tekee kotitalouksien muovipakkausjätteistä Circo®-uusiomuovigranulaattia.
Käsiteltävä jäte on pääasiallisesti kotimaista. Kapasiteetin täydentämiseksi pieni osa, alle 10 prosenttia, tuodaan ulkomailta, pääasiassa Britanniasta, Irlannista ja Norjasta.
Lue myös: Tervetuloa Onkaloon, joka säilöö säteilevän ydinjätteen jääkausienkin yli
Uutta kaatopaikkatilaa rakennetaan hehtaari vuodessa.
Kaikkia jätteitä ei pystytä hyödyntämään. Näitä ovat esimerkiksi asbesti, tuhkat, kierrätyksen jälkeen jäävät jätteet eli rejektit ja eräät haitallisia aineita sisältävät purkujätteet. Nämä jätteet sijoitetaan NG Nordicin omille kaatopaikoille, joko Kouvolaan tai Poriin.
Jätteet käsitellään tarvittaessa ennen loppusijoitusta siten, että ne ovat kaatopaikkasijoituskelpoisia. Uutta kaatopaikkatilaa rakennetaan noin hehtaari vuodessa. Täyttyneet kaatopaikat peitetään ympäristöluvan mukaisesti ja maisemoidaan.
Vaarallisten jätteiden korkealämpötilakäsittelyä tarjoaa Suomessa toistaiseksi vain NG Nordic. Vantaan Energia on ottamassa käyttöön vastaavanlaista tekniikkaa.
Lähteitä:
NG Nordic, Susanna ja Touko Perko: Mustasta valkoiseksi. Ekokem, ongelmajätteet ja yhteiskunta 1979–2004.
Lue myös: Kohti oikeanlaista kemiaa – Vihreät periaatteet tunnetaan, toteutus ontuu
Ongelmajätelaitoksen historian vaiheet
- 1979 Perustetaan Oy Suomen Ongelmajäte – Finlands Problemavfall Ab
- 1981 Riihimäen kaupunginvaltuusto hyväksyy ongelmajätelaitoksen sijoittamisen kaupunkiin.
- 1982 Rakennustyöt alkavat.
- 1984 Laitos käynnistyy.
- 1984 Ensimmäiset PCB-jätteet poltetaan.
- 1985 Nimi Ekokem käyttöön.
- 1986 Liiketulos voitolliseksi.
- 1986 Metallien erottaminen jäteöljystä käyttöön.
- 1990 Greenpeace: Suomi paras ongelmajätteiden käsittelijä maailmassa.
- 1991 Toinen polttolinja valmistuu.
- 2001 Kylmälaitteiden hyödyntämislaitteisto.
- 2016 Fortum ostaa Ekokemin.
- 2016 Muovienkierrätyslaitos käynnistyy.
- 2017 Nimi Fortum Waste Solutions.
- 2024 Biohajoavaa muovia hiilidioksidista ensimmäisenä maailmassa.
- 2024 Temaattinen sijoitusyhtiö Summa Equity ostaa Fortum Waste Solutionsin.
- 2025 Nimeksi NG Nordic.
