Mikko Salo on Kemianteollisuus ry:n uusi toimitusjohtaja

Teksti Kemia-lehti, kuva Sini Pennanen

Mikko Salo siirtyy Kemianteollisuus ry:n nokkamieheksi Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden sekä ruoka-alan korkeakoulutettujen liitto Loimu ry:stä, jossa hän on työskennellyt toiminnanjohtajana vuodesta 2017. Salo aloittaa uudessa tehtävässään huhtikuun aikana.

Mikko Salo hymyilee
Mikko Salo aloittaa kemianteollisuus ry:n uutena toimitusjohtajana huhtikuussa.

Mikko Salo on aiemmin toiminut muun muassa Akavan varapuheenjohtajana, Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n hallituksen jäsenenä ja Suomen kestävän kehityksen toimikunnan jäsenenä. Hän on urallaan toiminut johtotehtävissä useilla aloilla ja ollut perustamassa startup-yrityksiä.

Kemianteollisuuden uuden strategian keskeinen tavoite on vahvistaa kemianteollisuuden painoarvoa suomalaisessa ja EU-tason päätöksenteossa ja terävöittää Kemianteollisuus ry:n roolia entistä vaikuttavampana elinkeinoelämän edunvalvojana.

”Kemianteollisuus on Suomen suurimpia vientialoja ja keskeinen suomalaisen hyvinvoinnin tukipilari. Toimialamme ratkaisut ovat välttämättömiä niin teollisuuden kilpailukyvylle kuin vihreän siirtymän etenemiselle. Haluamme jatkossa tuoda alan merkityksen entistä rohkeammin esiin ja varmistaa, että toimialan ääni kuuluu siellä, missä Suomen tulevaisuudesta päätetään”, sanoo Salo.

”Haluamme jatkossa tuoda alan merkityksen entistä rohkeammin esiin. ”

Kemianteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja ja Orionin toimitusjohtaja Liisa Hurme sanoo, että hallitus painotti valinnassaan vahvoja näyttöjä strategian määrätietoisesta toimeenpanosta, kykyä viedä organisaatiota tavoitteellisesti eteenpäin ja laajaa sidosryhmäverkostoa ja verkostoitumiskykyä.

”Salo on johtanut merkittäviä kehityshankkeita aiemmassa tehtävässään. Hänellä on vahvaa kokemusta erilaisten työntekijäryhmien kanssa toimimisesta sekä kyky rakentaa yhteishenkeä ja sitouttaa organisaatio yhteisiin tavoitteisiin. Lisäksi Salo on erittäin hyvin verkostoitunut. Uskomme, että hänen johdollaan Kemianteollisuus ry vahvistaa vaikuttavuuttaan ja vie strategiaa eteenpäin määrätietoisesti”, toteaa Hurme.
 
Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on noin 350 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta kemianteollisuus työllistää lähes 100 000 suomalaista. Toimiala investoi Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa.

Kirjaudu sisään

* pakollinen kenttä