Hyvä kesätyökokemus kasvattaa kemian vetovoimaa

Teksti Leila Mehto, kuva: Pexels

Kemian alan kesätöitä jaetaan juuri nyt. Kemianteollisuuden ajantasaisen kesätyölaskurin mukaan tänä vuonna on tarjolla 2 238 työpaikkaa.

Nuorille kesätyö on erinomainen tapa päästä sisään alalle ja tutustua työtehtäviin.

”Kemian alan yrityksillä on mukavasti kesätyöpaikkoja tarjolla – ja siitä olemme ylpeitä”, sanoo Kemianteollisuus ry:n johtava asiantuntija Anni Siltanen.

Alan työpaikkojen määrää seurataan ajantasaisella laskurilla. Perjantaina paikkoja oli tarjolla 2 238. Viime vuonna laskuriin kertyi 2 377 työpaikkaa, eli suuruusluokka on hyvinkin sama.

Siltasen mukaan kemian ala tarjoaa kesätöitä hyvin monipuolisesti. Töissä on muun muassa prosessioperaattoreita, laborantteja ja harjoittelijoita, sekä tietysti esimerkiksi myynnin, markkinoinnin ja viestinnän tekijöitä. Kesätöitä löytyy niin ammattikoulu- kuin AMK- ja yliopistotaustallakin.

Vinkkejä alan valintaan

Anni Siltasen mukaan kesätyöntekijät ovat yrityksille tärkeitä monella tavalla. He paikkaavat lomailevia vakitekijöitä, mutta samalla toimivat lähettiläinä muille opiskelijoille ja niille, jotka harkitsevat alaa.

”Monet yritykset näkevät kesätyöntekijöiden arvon ja hyödyntävät heitä esimerkiksi sosiaalisen median tekijöinä. Hyvä kesätyökokemus on myös vetovoima-asia.”

Nuorille kesätyö on erinomainen tapa päästä sisään alalle ja tutustua työtehtäviin. Kesätyöt voivat ohjata nuoria heidän tulevaisuudensuunnitelmissaan.

”Sanomme usein, että jokaisen alan opiskelijan kannattaisi kokeilla ns. haalarihommia. Sen jälkeen tietää, missä ja miten perustyötä tehdään. Se saattaa myös innostaa esimerkiksi kestävän tuotannon kehittämiseen.”

Lue lisää: Kemianteollisuuden kesätyölaskuri

Kirjaudu sisään

* pakollinen kenttä