Teksti Leeni Peltonen, kuvat Outi Törmälä
Heritage Scientist Tuuli Kasso yhdistää luonnontieteelliset menetelmät kulttuuriperinnön big datan kartoitukseen ja liikuttuu keskiaikaisten pergamenttien äärellä. Pyyhekumin muruset voivat olla tutkijalle aarreaitta.
Siinä se tuijotti. Mies pergamentin laidassa. Joku oli satoja vuosia sitten piirtänyt miehen kasvot pergamenttiin, keskiaikaisen messukirjan tekstin kylkeen.
”Ehkä tekijä oli pitkästynyt tai halusi kokeilla piirtäjän kykyjään tai kommentoida tekstiä. Sain kylmiä väreitä ja kyyneleitä silmiini: minulla on etuoikeus kaivautua kaikkeen tähän.”
Tuuli Kasso, 35, on monitieteisenä osaajana oivallinen tekijä juuri käynnistyneelle tutkimushankkeelle, joka rikkoo perinteisen tutkimuksen rajoja innovatiivisella tavalla.
Muutama vuosi sitten hoksattiin, että varhaisia kirjallisia lähteitä voidaan lähestyä myös biomolekyylien analyysimenetelmin.
Pergamentti tehdään eläinten nahasta, joten se sisältää DNA:ta ja proteiineja. Niiden kartoittaminen eli biokodikologinen tutkimus avaa uusia näköaloja menneisyyden selvittämiseen.
Seuraavat neljä vuotta Tuuli Kasso tutkii, mitä Helsingin kansalliskirjaston pergamenteille tehdyt käsikirjoitukset ja asiakirjat kertovat.
Työ on osa Suomen Akatemian rahoittamaa CHARM-hanketta. Tutkittavaa aineistoa on myös Kansallisarkistossa sekä Tukholmassa Riksarkivetissa.
Pergamenttiin käytetty nahka ja muste paljastavat paljon aikansa yhteiskunnasta.
Mitä eläimen nahka kertoo?
Kun luonnontiede kohtaa historian, avautuu uusia uria menneisyyden ymmärtämiseen.
Minkä eläimen nahkaa käytettiin? Mitä se puolestaan kertoo tekijöiden yhteiskunnallisesta asemasta?
Musteissa ja maalien pigmenteissä käytetyt väriaineet voivat paljastaa jotakin uutta eri maiden välisistä kauppayhteyksistä. Ja myös siitä, miten Suomen verkottuminen läntiseen Eurooppaan eteni.
CHARM-hankkeessa tutkijat perehtyvät suomalaisten kirjojen ja asiakirjojen valmistukseen. Hanketta vetää Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilä. Aineistot ovat Suomen kolmesta tärkeimmästä keskiajan keskuksesta eli Turusta, Naantalista ja Viipurista.
Kasso ja Heikkilä ovat keskeisiä tutkijoita myös yhteispohjoismaisessa CODICUM-hankkeessa, joka sai hiljattain Euroopan tutkimusneuvostolta poikkeuksellisen 13 miljoonan rahoituksen.
Apuraha yleensä myönnetään luonnontieteellisille hankkeille. Nyt se päätyi humanisteille ensi kertaa.
Tutkijapiireissä riemuitaan: pergamenttien salaisuudet kiinnostavat, ja ennakkoluuloton tieteenalojen yhteistyö osoittaa voimansa.
Pyyhekumin murusista big dataan
Suomessa on säilynyt Euroopankin mittakaavassa paljon ainutlaatuista kirjallista materiaalia 1100–1500-luvuilta. Koska dokumentit ovat mittaamattoman arvokkaita, niiden tutkimiseen piti löytää kajoamaton menetelmä.
Se löytyi arkisesta työvälineestä, pyyhekumista.
”Näin vuonna 2017 Youtube-videon, jossa tutkijat esittelivät pyyhekumitekniikan. Silloin tiesin, että haluan tehdä vastaaviin tutkimuksiin perustuvaa työtä loppuelämäni”, Tuuli Kasso sanoo.
Pyyhekumin käytöstä ei jää pergamenttiin jälkeä, joten kansallisaarre säilyy tuleville sukupolville.
Kumin murusiin tarttuu hankaussähkön ansiosta kollageenikuituja, joista eristetään proteiineja ja mitataan niiden peptidit.
ZooMS-menetelmän (Zooarchaeology by Mass Spectrometry) avulla tunnistetaan eläinlajit, joita on käytetty pergamentin valmistuksessa.
”Lajikohtaisesta yksilöllisestä peptidisormenjäljestä tunnistaa, minkä eläimen nahasta pergamentti on tehty. Mustetta, pigmenttejä ja sideaineita analysoimalla saamme lisätietoa. Onko käytetty eksoottista arabikumia? Onko punainen sinooperia vai jotain muuta väriainetta?”
”Arkeologin työ mutakuopassa ei tuntunut omalta, halusin Roomaan.
Väriaineet ja muut materiaalit paljastuvat erilaisilla kuvantamismenetelmillä, joihin näytteitä ei tarvita: ultravioletti- ja infrapunavalo sekä mikroskooppitutkimukset kertovat tutkijalle valtavasti yksityiskohtia.
Lisäksi apuna käytetään esimerkiksi röntgenfluoresenssispektrometriaa, jonka mittaamat alkuaineet viittaavat tiettyihin materiaaleihin, esimerkiksi elohopea viittaa sinooperiin.
Keskiaikaiset materiaalit saavat näin monitahoisen kemiallisen läpivalaisun.
Menetelmiä ei ole aiemmin käytetty näin laajan aineiston analysointiin. Vuosien hankkeesta ja sadoista näytteistä kertyy big dataa, joka on myös tulevaisuudessa tutkijoiden käytössä.
”Välillä työ muistuttaa salapoliisin tai rikostutkijan työtä. Menetelmät ovat samoja, vain kohde on erilainen”, Kasso sanoo.
Kiusatusta lapsesta tutkijaksi
Tuuli Kasson tausta on kuin tehty monitieteiseen tutkimukseen, mutta tutkijanura lienee kuitenkin epätyypillinen.
”Olin koulussa kaikesta kiinnostunut ja herkkä lapsi. Tunsin olevani erilainen, minua kiusattiin. Erityisesti lukioaika oli vaikeaa. Hain kivuliaasti omaa paikkaani. Kärsin pitkäaikaisesta masennuksesta; se alkoi kouluaikana ja jatkui pitkälti yli parikymppiseksi. Myös kymmenvuotiaana puhjennut tulehduksellinen suolistosairaus on suuresti vaikuttanut elämääni.”
Koulussa Kasso pärjäsi hyvin, mutta korkeakoulun ovet eivät ensi yrittämällä auenneet, mikä oli katkera pettymys. Välivuoden jälkeen hänen äitinsä vihjaisi konservaattorin koulutuksesta. Se osoittautui onnenpotkuksi.
”Koulutus oli kuin minulle tehty. Taidehistoriaa, materiaalioppia ja kemiaa.”
Historia ja arkeologia puraisivat niin vahvasti, että konservaattoriopintojen jälkeen Kasso jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa. Arkeologian maisterintutkinto ja pro gradu pergamenttien radiohiiliajoituksesta valmistui vuonna 2017. Mutta arkeologin työ ”itäsuomalaisessa mutakuopassa” ei kuitenkaan tuntunut omalta.
”Halusin Välimerelle tutkimaan roomalaisia seinämaalauksia.”
”Olen ollut onnekas ja tavannut oikeita ihmisiä oikealla hetkellä.”
Gradu keskiaikaisista vahasineteistä
Kasso pääsikin Villa Lanteen Suomen Rooman-instituuttiin sekä Suomen Ateenan-instituuttiin antiikin ja keskiajan tutkimuksen kursseille.
”Arkeologiassa häiritsi kuitenkin se, että kaikki oli niin epävarmaa. Minussa heräsi palo oppia keräämään kovia faktoja sen kylkeen. Luonnontieteet alkoivat kiinnostaa yhä enemmän.”
Kasso päätyi Oxfordin yliopistoon tekemään toisen maisterintutkinnon luonnontieteellisestä arkeologiasta. Gradu vuonna 2018 käsitteli keskiaikaisten käsikirjoitusten vahasinettejä.
Arkeologisiin ja historiallisiin esineisiin löytyi uusia näköaloja. Esimerkiksi vanhoissa kirjeissä käytetyt sinetit ovat mehiläisvahaa. Mitä niiden DNA kertoisi mehiläisistä?
Maria Skłodowska-Curie Actions -stipendin turvin Kasso lähti Kööpenhaminan yliopistoon väitöskirjatyöhön. Mehiläiset pysyivät kiinnostuksen kohteena, vaikka sinetit jäivät lukkojen taakse. Korona-aikana näet asetti omat haasteensa, sillä museot suljettiin pandemian vuoksi.
Kasson väitöskirja käsitteli mehiläisvahaa: vahan sisältämä siitepöly kertoo hunajamehiläisten elinoloista ennen ja nyt.
Väitöstyön jälkeen hän on tutkinut muun muassa Kööpenhaminan Ny Carlsberg Glyptotekin kokoelmiin kuuluvia muumiomaskeja sekä Pohjoismaille painettuja ensimmäisiä kirjoja, joista suomalainen Missale Aboense, Turun messukirja, on myös Kööpenhaminan kuninkaallisessa kirjastossa.
Monitieteistä heittäytymistä
Reitti kohti nykyistä tutkimusalaa on polveillut, mutta nyt kaikki näyttää selvältä: kiinnostus historiaan ja arkeologiaan on saanut ison vetoavun luonnontieteellisistä menetelmistä. Monialainen kiinnostus on poikinut Tuuli Kassolle ainutlaatuisen ammattitaidon, jolla on kysyntää.
”Urani on kehittynyt monen mutkan kautta. Olen ollut onnekas ja tavannut oikeita ihmisiä oikealla hetkellä.”
Kasso kiittää työpariaan Tuomas Heikkilää, joka on toiminut hänen mentorinaan jo vuosia.
”Olemme yhdessä dynaaminen duo. On ollut etuoikeus päästä tekemään yhteistyötä hänen kaltaisensa huippututkijan kanssa.”
Uuden yhteisen hankkeen takana on kosolti ennakkoluulottomuutta ja kykyä heittäytyä epätodennäköisiin projekteihin. Tulevat neljä vuotta näyttävät, mihin kaikkeen monitieteinen yhteistyö yltää.
Tanskan ja Suomen maalla
Tuuli Kasso on asunut Kööpenhaminassa kuusi vuotta. Elämä jakautuu tällä hetkellä kahden maan kamaralle, sillä juuri käynnistyneen pergamenttitutkimuksen rinnalla hän jatkaa Kööpenhaminan yliopistossa. Viikko tai kaksi kuukaudesta Helsingissä, ja loput Kööpenhaminassa.
Vuoden 2024 viimeisinä kuukausina Kasso ahersi Suomen Kansalliskirjastossa, sen vanhimpien aarteiden varjelluissa saleissa. Jo 300 näytettä on kerättynä yhteensä 500 kirjafragmentin aineistosta.
Pyyhekumimuruset matkustavat Kööpenhaminaan tutkittaviksi, koska Suomessa ei ole menetelmään sopivia tiloja. Kasso reissaa sujuvasti tutkijayhteisöstä toiseen.
Hän on kotiutunut Kööpenhaminaan, ja tanskan kieli alkaa sujua. Hän arvelee olevansa ulospäinsuuntautuneempi kuin keskivertosuomalainen, mikä on helpottanut eri kulttuureihin sopeutumista.
Tanskalaiset ovat hänestä kuin kookospähkinöitä: kuori voi olla kova, mutta sisus on makea ja mehevä.
”Tanskalaiset ovat tunnetusti eräänlainen välimerellinen osa Pohjolaa. Ja se kuuluisa hygge ei ole vain sisustusta vaan asenne, jossa jokainen saa olla oma itsensä. Lämmin hyväksymisen ilmapiiri on parasta tanskalaisuutta.”
”Ahdistus- ja paniikkihäiriö ovat osa elämääni, mutta olen löytänyt tasapainoa.”
Kaikesta kiinnostumisen vaikeus
Innostus pulppuilee Kasson puheessa. Se voi joskus mennä myös yli, ja toisinaan vaarana on ollut uupuminen. Kasso kertoo, että ahdistus- ja paniikkihäiriö ovat osa hänen elämäänsä. Tasapainoa tuo lähipiirin antama tuki ja armollisuuden oppiminen.
”Joskus sitä tasapainoa edelleen joutuu hakemaan, mutta olen oppinut näkemään nämä ominaisuudet myös omina vahvuuksinani.”
Tärkeä osa elämän kokonaisuutta on soutaminen, jonka Kasso löysi harrastuksekseen Oxfordin-aikanaan.
”En ole koskaan ollut urheilullinen, mutta kun istuin veneeseen ensimmäistä kertaa, tiesin, että tämä minun lajini. Treenasimme silloin aamuvarhain ennen opintoja, ja edelleen kisakautena kesällä harjoittelen 5–6 kertaa viikossa.”
Kasson joukkue on kirinyt vuonna 2024 neljänneksi coastal rowingin Euroopan-mestaruuskisoissa ja sijoittunut Tanskan-mestaruuskisoissa toiseksi naisten parisoudussa.
Tanskasta soutuharrastuksen parista löytynyt puoliso Castor Valbum on auttanut asettumaan ja perustamaan pysyvän kodin Kööpenhaminaan Nørrebrohon järvien kupeeseen. Nyt asukkaita on kolme, kun perheeseen syntyi poika toukokuussa.
”Olen jo oppinut, että jokaiseen soutukisaan ei tarvitse lähteä. Nyt edessä on paljon uutta. Unelmatyö jatkuu, vaikka pidän äitiyslomaa välillä. Uteliaisuus on vahvuus. En aio lopettaa etsimästä vastauksia mielessäni herääviin, jatkuviin kysymyksiin.”
Kuka?
- Tuuli Kasso, 35.
- Työskentelee postdoc-tutkijana Helsingin yliopiston CHARM-hankkeessa (Combining Humanities And natural science Research to study Medieval texts, scribes, and craftsmanship). Vieraileva tutkija Kööpenhaminan yliopistossa.
- Perheeseen kuuluvat tanskalainen puoliso ja toukokuussa 2025 syntynyt poika.
- Harrastaa kilpasoutua, maalaamista, keramiikkaa ja taidemuseoissa käymistä.
Koulutus
- 2022 filosofian tohtori, Kööpenhaminan yliopisto
- 2018 luonnontieteellisen arkeologian maisteri, Oxfordin yliopisto
- 2017 humanististen tieteiden maisteri, Helsingin yliopisto
- 2016 humanististen tieteiden kandidaatti, Helsingin yliopisto
- 2014 konservaattori (AMK)
Tilaa uutiskirjeemme!
Saat uusimmat uutiset suoraan sähköpostiisi
