Teksti Markus Lahikainen
Yliopistoissa työtä tehdään yleensä tutkimusryhmissä. Tiedekirjeenvaihtajamme Markus Lahikaisen mukaan tutkimusryhmän hyvä ilmapiiri ja ryhmäläisten keskinäinen avuliaisuus ovat huippututkimuksen peruspilareita.
Tutkimustyö mielletään helposti yksinäiseksi puuhaksi, jossa tutkija työskentelee laboratoriossa tehden mittauksia, analysoiden dataa ja kirjoittaen artikkeleja.
Todellisuus on kaikkea muuta. Vaikka jokainen tutkija on vastuussa omasta työstään, kukaan ei voi osata kaikkea ja tutkimusta tehdään aina yhteistyössä muiden kanssa. Tässä keskeisessä roolissa ovat tutkimusryhmät. Mutta kuinka ne muodostetaan ja millaista niissä on työskennellä?
Itse sain ensimmäisen kokemukseni tutkimusryhmistä tehdessäni diplomityötäni. Ohjaavalla professorillani oli uusi tutkimusryhmä, jossa oli hänen lisäkseen viisi jäsentä. Esittelin työni aiheen ryhmäpalaverissa. En tiennyt mitä odottaa. Jännitti, mutta jotenkin pystyin hoitamaan esitelmän ja vastaamaan työtäni koskeviin kysymyksiin – englanniksi tietenkin.
Ensimmäisessä ryhmäpalaverissa meillä oli myös kuohuviiniä ja pullaa. Emme kuitenkaan juhlistaneet minun liittymistäni ryhmään, vaan sitä, että professorimme oli saanut merkittävän tutkimusrahoituksen Euroopan unionilta.
”Sain valtavasti apua diplomityöhöni.”
Yksi tutkimusryhmän johtajan tärkeimmistä tehtävistä onkin rahoituksen hankkiminen. Rahaa tarvitaan tutkijoiden palkkioihin, materiaaleihin ja tutkimuslaiteisiin.
Yliopistot tarjoavat alkurahoituksen, mutta tämän jälkeen rahoitus tulee yleensä Suomen Akatemialta, EU:lta, säätiöiltä tai joskus yrityksiltä. Tutkimusapurahat ovat erittäin kilpailtuja, eikä niiden saaminen ole yksinkertaista. Erinomainen tutkimusidea auttaa, mutta toisinaan kyse on myös tuurista.
Kun tutkimusryhmän johtaja keskittyy rahoituksen hankkimiseen ja tutkimuksen strategiseen suunnitteluun, opiskelijat, tohtorikoulutettavat ja tutkijatohtorit vastaavat käytännön labratyöstä.
Kokeneemmat tutkijat auttavat nuorempiaan. Itse sain valtavasti apua diplomityöhöni ryhmän muilta tutkijoilta, ja myöhemmin väitöskirjavaiheessa pystyin itse auttamaan uusia opiskelijoita tutkijanuran alkuun.
”Muiden tuki on tarpeen niin laboratoriossa kuin kahvihuoneessakin.”
Tutkimusryhmissä työskentelee hyvin erilaisia ihmisiä: koulutusvaiheen lisäksi kansalaisuuksissa ja iässä on paljon vaihtelua. Ensimmäiset omat huonetoverini yliopistolla olivat kiinalainen tutkijatohtori ja intialainen tohtorikoulutettava.
Kaikkien kanssa pitää pystyä tekemään yhteistyötä, ja tutkimusryhmän hyvä ilmapiiri ja mentaliteetti, jossa kaikki auttavat toisiaan, ovat huippututkimuksen peruspilareita.
Ryhmän sisäisen dynamiikan pitää toimia. Tutkijan työ voi olla henkisesti raskasta, joten muiden tuki on tarpeen niin laboratoriossa kuin kahvihuoneessakin.
Tutkimusryhmässä yhdistyy eri alojen asiantuntemus, mikä mahdollistaa yksilötutkimusta monimutkaisempien ongelmien ratkomisen. Kaikilla ryhmän jäsenillä on oma roolinsa ja vastuualueensa.
Menestyksen salaisuus on se, että jokainen tutkija on omalla erityisalallaan osaavampi kuin ryhmän johtaja. Ryhmätyöskentely tuo mukanaan erilaisia näkökulmia ja ideoita, mikä voi johtaa innovatiivisiin ratkaisuihin.
”Kun läheisen kollegan työsopimus päättyy, fiilis on haikea.”
Yksi suurimmista eroista tutkimusryhmän ja ”normaalin” työyhteisön välillä on vaihtuvuus: ihmisiä tulee ja menee. Väitöskirjan tekeminen kestää neljä vuotta, ja tutkijatohtorit viettävät ryhmässä muutaman vuoden, vierailevat tutkijat vieläkin lyhyemmän ajan.
Kun läheisen tutkijakollegan työsopimus päättyy, fiilis on usein haikea, jopa surullinen. Toisaalta vaihtuvuus voi olla myös rikkaus, kun ryhmien kautta pääsee tutustumaan jatkuvasti uusiin ihmisiin ja ajatuksiin.
Tutkimusryhmät ovat keskenään erilaisia ja aina johtajansa näköisiä. Ryhmissä voi pienimmillään olla vain muutama henkilö, mutta suurimmat voivat käsittää jopa 30 tutkijaa. Usein tutkimusryhmät kasvavat ajan myötä.
Aloittaessani DI-työni ensimmäisessä ryhmäpalaverissa meitä oli vain muutama. Jättäessäni ryhmän väitöskirjani jälkeen ryhmässä oli yli kaksikymmentä tutkijaa, nykyään lähennellään jo kolmeakymmentä.
Tutkimusryhmän jäsenenä oleminen on antoisaa ja monipuolista. Se tarjoaa mahdollisuuden oppia jatkuvasti uutta, jakaa tietoa ja kokea kansainvälistä yhteistyötä. Tämä kaikki tekee tutkimustyöstä paljon enemmän kuin yksinäistä puurtamista – se on yhteisöllistä, inspiroivaa ja merkityksellistä työtä.
Markus Lahikainen toimii kemian yliopisto-opettajana Tampereen yliopistossa.
Lue myös:
Tutkimus vaihe vaiheelta: Näin polymeerilaserin tarina eteni
