Uutiset ja artikkelit

Väitökset

Varastoitujen kuusitukkien kuoressa stilbeenit säilyivät jopa 24 viikkoa, mutta kuorikasassa hyvin vähän aikaa.
”Jos haluaa ateriaansa lisää umamin makua, kannattaa valita raaka-aineet, joissa on sekä glutamaattia että umamin maun voimistajia, nukleotidejä”, kertoo aihetta
Suomalaisten kemistien seuran tuore puheenjohtaja Miia Mäntymäki haluaa nostaa ammattikunnan loistoon ja tunnetuksi. Niin tunnetuksi, että kun kuulet sanan kemisti,
”Eläinkokeiden määrää voidaan toivottavasti vähentää, kun bioaktiivisen lasin laboratoriomenetelmät kehittyvät”, sanoo asiaa väitöstyössään tutkinut Minna Siekkinen.
Väitöstutkija Pauli Losoin mukaan bioreaktoreiden monipistesyöttöjä kannattaisi tutkia oikealla laitteistolla, koska simulaatioiden osoittamat hyödyt ovat olleet suuret.
Jarkko Etulan väitöstyön tuloksia voi hyödyntää esimerkiksi lääkehoidon kehittämisessä jokaiselle yksilölliseen muotoon.
Maisa Vuorte suorastaan rakastui väitöstutkimukseensa, jossa jokainen uusi tulos ruokki uteliaisuutta ja ajoi tutkimusta eteenpäin.
Timo Pekkasen väitöstyön tuloksia sovelletaan polttoaineiden palamisen mallintamisessa. Hän siirtyi post doc -tutkijaksi ensin Unkariin, ja seuraavaksi vuorossa on MIT

Luetuimmat

Uusimmat työpaikat

Ilmoita avoimesta työpaikasta!

Tutustu ilmoittajasisältöön

Kirjaudu sisään

* pakollinen kenttä