Mika Övermark
Aluepäällikkö, Teollisuus ja Energia
”Swecon Kokkolan yksikkö on kasvanut vajaassa kymmenessä vuodessa 10 hengen konttorista noin 50 työntekijän yksiköksi, joka on alallaan alueen suurin toimija. Olemme viimeisen vuodenkin sisällä palkanneet lisää työntekijöitä ja kasvattaneet toimitilojamme.
Meillä on tarjolla kaikki investointihankkeen johtamisen ja suunnittelun palvelut, joita tarvitaan tuotantolaitoksen ensihetkistä valmiiseen kokonaisuuteen. Teemme kaikkea yhden tunnin toimeksiannoista pitkäkestoisiin, satojen miljoonien eurojen hankkeisiin.
Voimme tulla mukaan jo siinä vaiheessa, kun asiakkaalla on vasta karkea idea hankkeesta. Olemme käytettävissä projektin elinkaaren jokaisessa kohdassa.
En nimeä mitään projektia erityisen vaikeaksi, vaan jokainen projekti on ’hieman erilaisensa’. Meidän porukallamme on kuitenkin kykyä oppia sekä joustaa tilanteen ja projektin mukaan.
KIP:n alueen portilla sijaitsevassa Port Towerissa olemme tuotantolaitosten kyljessä. Olemme lähellä ja paikallisia. Jos esimerkiksi toiminnassa olevaan tehtaaseen tarvitaan muutosta tai parannustyötä, meidän on helppo käydä paikan päällä nopeastikin, jotta työt saataisiin alulle asiakkaan toiveiden mukaan.”
Tomi Keskinen
Kemian- ja kaivosteollisuuden liiketoimintajohtaja, Teollisuus ja Energia
”Olimme tehneet täällä projekteja kymmeniä vuosia. Toiminta alkoi vakiintua ja kasvun mahdollisuudet luotiin, kun saimme ensimmäisen paikallisen sopimuksen. Päätimme perustaa aluetoimiston Kokkolaan.
Olin itse pestaamassa ensimmäisiä työntekijöitä vuonna 2014. Näimme alueen potentiaalin, mutta kehityksen nopeus on yllättänyt.
Nyt KIP:ssä painottuu vihreä siirtymä. Meillä Swecon teollisuuspuolella on runsaasti osaamista ja vahva kyky palvella kemikaaleihin, akkumateriaaleihin ja vetyyn liittyviä teollisuudenaloja. Olemme olleet mukana useissa akkukemian hankkeissa viime vuosina Suomessa ja kansainvälisesti.
Olen taustaltani kemiantekniikan insinööri ja edennyt projektien tekijästä liiketoimintayksikön vetäjäksi. Olen aidosti kiinnostunut asiakkaidemme hankkeista. Taustani helpottaa ymmärtämään asiakkaiden liiketoimintaa.
Olemme käytettävissä ja keskustelemme mielellämme kasvokkain, koska henkilökohtaisuus on tärkeää. Oman paikallistoimiston lisäksi asiakkailla on meidän kauttamme käytettävissä koko Suomen 3 000 swecolaisen osaaminen ja palvelut.
Meillä on vahva usko KIP:n alueen tulevaisuuteen. Palkkaamme lisää asiantuntijoita eri tehtäviin seuraavien vuosien aikana.”
Sweco Kokkolan aluetoimisto
- Perustettu 2014.
- Noin 50 työntekijää.
- Toimipaikka Port Tower, KIP, Kokkolan suurteollisuuspuisto.
- Tarjoaa suunnittelu- ja projektinjohtamisen palveluita tuotantolaitosten investointiprojektien eri vaiheisiin.
- Esi- ja kannattavuusselvitykset, perus- ja toteutussuunnittelu, projektinjohto ja työmaan johto. Laitosten kehitys- ja muutoshankkeet.
- Yhteydenotot: Mika Övermark ja Tomi Keskinen.