Sosiaalinen rohkeus mahdollistaa osallistumisen sosiaalisiin tilanteisiin huolimatta siitä, että se saattaa tuntua epämukavalta. Moraalinen rohkeus taas kumpuaa omien eettisten arvojen esille tuomisesta, vaikka ne olisivat ristiriidassa vallitsevien yhteiskunnallisten näkemysten kanssa. Älyllinen rohkeus puolestaan toteutuu, kun ihminen on motivoitunut jatkuvasti oppimaan uutta ja samalla kyseenalaistamaan sekä omia näkemyksiään että status quota. Emotionaalista rohkeutta voisi luonnehtia valmiutena tuntemaan koko tunnekirjo.
Nämä Dungaten ja Armstrongin luokittelemat rohkeuden muodot punoutuvat yhteen useissa arkipäivän vuorovaikutustilanteissa ja niiden ymmärtäminen on tärkeää sekä henkilökohtaisen että ammatillisen kehityksen kannalta. Oman vallitsevan rohkeuden tyypin tunnistaminen on hyödyllistä, sillä se vahvistaa minäkuvaa ja antaa mahdollisuuden mukauttaa omaa toimintaa.
Rohkeus on tärkeää paitsi henkilökohtaisen kehityksen takia, myös välttämätöntä yrityksen täyden potentiaalin saavuttamiseksi. Menestyäkseen yritys tarvitsee uteliaita ja luovia työntekijöitä. Myös rohkeus ideoiden jakamiseen työyhteisössä on ratkaisevaa. Ideointi, innovointi ja yhteistyö vaativat kaikki rohkeutta. Yrityksillä täytyy myös olla rohkeutta vaalia sellaista työympäristöä, jossa työntekijät kokevat olonsa turvalliseksi ja uskaltavat keskustella vaikeistakin asioista.
Rohkeutta monelta eri kantilta pohtiessani ymmärsin, että olin kesäharjoitteluni aikana aivan erityisen motivoitunut ja innostunut ja koin saavani harjoittelusta kaiken mahdollisen irti, koska minua haastettiin jatkuvasti tekemään rohkeita valintoja. Rohkeus ei tarkoita minulle epämukavan tunteen puuttumista, vaan se on tietoinen päätös yrittää päästä sen tuntemuksen yli. Rohkeus ei välttämättä tarkoita suuria eleitä, vaan se voi olla näkymätön voima jokapäiväisten kohtaamisten takana. Rohkeus vaatii herkkyyttä; se on kuin lihas, jota voi tahdonalaisesti harjoittaa, jotta ominaisuus kehittyy.
Meidän kaikkien olisi hyödyllistä pohtia käsitystämme rohkeudesta, sillä se voi johtaa uusiin oivalluksiin itsestämme ja saavutuksistamme. Kehotankin meistä jokaista johtamaan esimerkillä ja edistämään rohkeutta myös työpaikalla. Tunnista ne hetket, jolloin sinun on mahdollista olla rohkea ja muistuta itseäsi, että jo halu valita rohkeus oman mukavuusalueen sijaan on askel oikeaan suuntaan.