Kuura-kuitu voi mullistaa tekstiili­teollisuuden – Metsä Spring haastaa puuvillan

Teksti Anni Turpeinen, kuvat Teemu Kuusimurto 

Kuura-kuitu on pehmeä mutta vahva haastaja puuvillalle. Se syntyy kestävästi ja vastuullisesti paperisellusta.

Kuura-kuitu on puuvillamaista höytyvää. Siitä tehdään kangasta. Kuitu on biohajoavaa.

Tukkipuu on puun arvokkain osuus tällä hetkellä. Tilanne voi hyvinkin muuttua, sillä puumateriaalin ja sen tuotannon sivuvirtojen hyödyntämisen tutkimus käy kiivaana.

Metsä Groupin innovaatioputkessa etenee neljä yhtiön omaa mahdollista innovaatiota ja kuusi startup-yritysten keksintöä, joihin Metsä Group on sijoittanut pääomaa.

”Yksi mielenkiintoisimmista omista hankkeistamme on havupuusellusta valmistettu tekstiilikuitu Kuura, joka on kehitetty korvaamaan puuvillaa ja viskoosia”, kertoo Metsä Groupin innovaatioyhtiön Metsä Springin toimitusjohtaja Niklas von Weymarn.

”Kuura-konseptimme erikoisuus on se, että pyrimme valmistamaan tekstiilikuitua paperisellusta, ei liukosellusta, kuten kaikki teollinen toiminta nykyään.”

Jos Kuura todella onnistuu, sille avautuu tekstiilimarkkinoilla valtavat mahdollisuudet – onhan se vastuullisesti tehty tuote, toimitusjohtaja Niklas von Weyrmarn arvioi.

”Uskomme vahvasti Kuuran potentiaaliin.”

Miellyttävä ihoa vasten

Kuura-kuitu on puuvillamaista höytyvää. Tästä biohajoavasta materiaalista tehdään lankaa ja langasta kangasta.

Suuremman mittakaavan kehitys on vielä kesken, mutta kuidusta valmistetun kankaan on jo todettu olevan miellyttävä ihoa vasten. Kuurasta on tehty esimerkiksi kaulaliinoja sekä pehmokarvakankaisia takkeja.

”Koetehtaamme sijaitsee Äänekosken biotuotetehtaamme yhteydessä. Hanke etenee yhteistyössä japanilaisen Itochun kanssa, joka testaa markkinoiden kiinnostusta uutta tekstiilikuitua kohtaan.”

Ensimmäinen askel nykyisen kuitukonseptin takana otettiin vuonna 2011 alkaneessa laajassa yhteistutkimushankkeessa.

Kuuran kannalta keskeisiä toimijoita olivat etenkin professori Herbert Sixtan ryhmä Aalto-yliopistolla ja professori Ilkka Kilpeläisen ryhmä Helsingin yliopistolla.

Vuonna 2013 Metsä Group aloitti oman rinnakkaisen kehitysohjelmansa, jossa menetelmää kehitettiin edelleen ja tuote nimettiin Kuuraksi.

Kuura-kuidun valmistuksessa kemikaali liuottaa sellun ja syntyy hunajamaista välituotetta. Se painetaan prosessissa pienien reikien läpi, jolloin saadaan ohuen spagetin muotoista materiaalia.

Se pestään, katkaistaan noin neljän senttimetrin pituiseksi ja kuivataan. Tulos on pumpulimaista Kuura-kuitua.

Sixtan esittelemää valmistusmenetelmää on kehitetty Metsä Springissä ja kasvatettu isompaan mittakaavaan.

Miksi Kuura on kilpailijoitaan parempi?

Uuden biopohjaisen tekstiilikuidun markkinapotentiaali on valtava.

Globaali tekstiilikuitumarkkina oli vuonna 2022 noin 116 miljoonaa tonnia. Vuoteen 2030 mennessä se voi olla jo 147 miljoonaa tonnia.

Ala on myös yksi suurimpia saastuttajia. Vastuullisesti ja kestävästi tuotettuja materiaaleja etsitään kuumeisesti.

Kuura on Metsä Groupin elinkaarianalyysien mukaan selvästi kilpailijoidensa tuotteita parempi vaihtoehto.

Mikä tekee siitä kiinnostavan kansainvälisesti?

Se valmistetaan paperisellusta. Valmistus on integroitu biotuotetehtaaseen, ja tuotannossa käytetään uusiutuvaa energiaa. Kuuran tuoteominaisuudet ovat hyvin miellyttävät.

”Kuura edustaa tulevaisuuden mahdollisuuksia, sillä se vähentää tekstiiliteollisuuden ympäristövaikutuksia ja lisää uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä”, Niklas von Weymarn sanoo.

”Terve TKI-portfolio koostuu yleensä eri kehitysvaiheisia olevista projekteista. Portfoliomme on hyvässä tasapainossa.”

Muoto 3D on kuituvalostekniikan huippua

Metsä Groupin innovaatioputkessa pitkälle on ehtinyt myös Muoto 3D -kuitutuoteprojekti, jossa kehitetään muotoon puristettuja pakkausratkaisuja täysin jätteettömällä valmistusprosessilla. Projekti on yhteistyö Valmetin kanssa.

Muoto-tuote näyttää ja tuntuu kartongilta, mutta onkin uudella kuituvalostekniikalla valmistettu erittäin kevyt ja vahva pakkaus, jonka asiakas voi tilata haluamansa muotoisena.

”Prosessissa selluvesisuspensio valetaan haluttuun muotoon, kuumapuristetaan kuivaksi ja leikataan lopulliseen muotoonsa. Muoto-tuotteen ominaisuuksia, kuten rasvan ja veden sietoa voidaan parantaa erilaisilla päällysteillä”, von Weymarn kuvailee.

Näin saadaan aikaan esimerkiksi astioita tai vaikkapa elektroniikkalaitteiden sisäpakkauksia.

Muoto-pakkauksia valmistava kaupallisen mittakaavan tehdasta suunnitellaan Metsä Groupin Rauman sellutehtaan yhteyteen. Tehdas voisi olla valmis kaupalliseen tuotantoon aikaisintaan vuonna 2027.

Sijoituksia startup-yrityksiin

Metsä Groupin innovaatiohankkeisiin kuuluvat myös betonin notkistajaksi tähtäävä LigniOx-prosessi yhdessä Andritzin, Dow:n ja VTT:n kanssa sekä hiilidioksidin talteenottoprojekti, niin ikään Andritzin kanssa. Siinä Metsä Group on pilotoimassa hiilidioksidin talteenottoa Raumalla vuoden 2025 aikana. 

Metsä Group sijoittaa startup-yrityksiin. Tällaisia ovat esimerkiksi suomalaiset yritykset Woodio, Innomost, Boreal Bioproducts ja Fiberwood.

Näistä Woodio on kehityksen koetehdas-vaiheessa. Heti näiden vanavedessä etenevät Fiberwood, ligniinihanke ja Boreal Bioproducts.

Suomi on suuri monissa metsäteollisuuden innovaatioissa patenttien määrällä mitattuna

Kirjaudu sisään

* pakollinen kenttä