Teksti Saga Wiklund, kuvat Heidi Strengell
Biokemisti, luonnonsuojelija Jari Natunen ei ole koskaan nähnyt hyvää kaivannaisjätteiden jätehuoltosuunnitelmaa. ”Viranomaiset eivät oikein osaa eivätkä kaivosyritykset halua hoitaa.” Natunen kertoo, mikä mättää kaivosten kääntöpuolella.
Se alkoi kullan kaivuusta. Tuttava pyysi Jari Natusta mukaan selvittämään Raahen kultakaivoksen ympäristölupa-asiaa vuonna 2012.
”Kyseessä oli kahden viikon poikkeuslupakuulutus pääsiäispyhien ylitse; edelleenkin kuulutuksia tehdään pyhinä ja loma-aikoina. Raahen kaivoksen tapauksessa jätevedet haluttiin laskea maaseudun ojaan, vaikka niissä oli korkeat arseeni-, uraani- ja muut haitta-ainepitoisuudet. Asiasta käytiin lupavääntö, jossa oli mukana paikallisia asukkaita”, Natunen kertoo.
Hän työsti valitusta eteenpäin. Työ tuntui merkitykselliseltä.
Uraanin paljastuminen vesistä avasi silmät: lupien tiedot eivät olleet oikein tai niitä puuttui.
Hallinto-oikeus kumosi myöhemmin ojaluvan, mutta kaivos rakensi purkuputken mereen. Kaivos osoittautui kannattamattomaksi, ja toiminta lakkasi. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on peruuttanut kaivoksen ympäristöluvan. Kaivosyhtiön todettiin pilanneen ympäristöä pohjavesiä myöten.
Kaivosjätteiden pilaamista vesistä on monta surullista esimerkkiä.
”Jätevedet johdetaan toiminnan päätyttyä avolouhokseen. Ajatellaan, että suoloja sisältävä tiheämpi aines painuu pohjalle, mutta eivät jätteet siten häviä. Vaarana on pintavesien pilaaminen ja pohjavesien saastuminen.”
Luonnonsuojelu astui elämään jo lapsuudessa
Natunen varttui Porvoossa lähellä Nesteen öljynjalostamoa. Isä oli maatyömies, joka näytti, kuinka öljynjalostamon päästöt vaikuttavat metsiin. Kun poika tutki harsuuntuneita puita isänsä opastuksella, luonnonsuojelu astui hänen elämäänsä.
”Sekin vaikutti, että jouduin hengittämään rikkistä ilmaa astmaisiin lapsen keuhkoihini”, hän sanoo.
Kemia oli seudulla läsnä. Öljynjalostamon kemikaalipaloja sammutettiin PFOS-aineilla, ikuisuuskemikaaleilla.
Lapsuuden kesät kuluivat Etelä-Savossa. Uravalintaansa Natunen pohti isoisän heinäpellon laidalla. Koulussa kaikki lukuaineet luontuivat hyvin, eikä valinta ollut helppo. Natunen tiesi, ettei työ maatilalla sopisi hänelle astman ja eläinallergian takia.
”Ajattelin, että biokemia olisi vaihtoehto lähinnä luontoa ja suvun taustaa maalla.”
Hän pääsi opiskelemaan biokemiaa Helsingin yliopistoon ja väitteli tohtoriksi hiilihydraattien biosynteesistä.
Väitöksensä hän teki professori Ossi Renkosen tutkimusryhmässä. Renkosen into ja visio tulevaisuuden alasta tarttuivat.
Tutkijan ura hiilihydraattien parissa jatkui Helsingin yliopistossa kymmenen vuotta.
Natunen perusti työtoveriensa kanssa hiilihydraattialan startup-yrityksen ja toimi tutkimusjohtajana lääke- ja elintarviketutkimuksessa.
Erään suuren projektin päättymisestä seurasi iso suunnanmuutos ja toiminta luonnon puolesta Raahen kaivoksen tapauksessa.
Ympäristöosaaminen on puutteellista
Natunen toimi vuosina 2020–23 Suomen luonnonsuojeluliiton kaivosasiantuntijana. Nykyään hän tekee yhteistyötä liiton kanssa Kansalaisten kaivosvaltuuskunnan työntekijänä. Hän toimii myös Vesiluonnon puolesta -yhdistyksessä.
Hän arvostelee kaivosyhtiöitä ja viranomaisia ympäristöosaamisen puutteesta.
”On jopa koetettu ratkoa avolouhosten ongelmia laittamalla sianlantaa louhokseen.”
”On jopa koetettu ratkoa avolouhosten ongelmia laittamalla sianlantaa louhokseen, jotta näin syntyvä rikkivety saostaisi metallit ja syntyisi jonkinlainen bioreaktori. Konstin toimimisesta ei ole kunnon näyttöä, vaan siitä voi syntyä entistä suurempia ympäristöongelmia.”
Ympäristölupa-asiat on Natusen mukaan keskitetty konsulteille, jotka koettavat tehdä lupaprosesseista asiakkaille edullisia ympäristön kustannuksella.
”Olisi parempi, jos viranomaiset tekisivät lupaselvityksiä tieteellisillä periaatteilla ja vastuulla.”
Mineraalien kysyntä on syklistä
Viime vuonna Suomessa toimi 43 kaivosta. Kaivosvarauksia tehtiin 60.
Jos esiintymä on riittävän suuri ja taloudellisesti kannattava, haetaan ympäristölupa ja selvitetään toiminnan edellytyksiä. Aikaa esiintymän löytämisestä kaivoksen perustamiseen voi kulua vuosikymmeniä.
Uusia, aktiivisesti vireillä olevia kaivoshankkeita on 17. (Listaus artikkelin lopussa.)
Luonnon kannalta isoriskiset metalli- ja mineraalikaivoshankkeet teettävät Natusella töitä kasvavasti.
Meneillään on kaivosbuumi.
Mineraalien merkitys on kasvussa turvallisuustilanteen muutoksen ja vihreän siirtymän myötä. Monet sähköautojen akut sisältävät litiumia, nikkeliä, mangaania ja kobolttia.
”Mineraalien kysyntä on kuitenkin syklistä. Kun hinnat ovat korkealla, kaivoksiin sijoitetaan ja tuotanto kasvaa. Sitten hinnat laskevat ja heikot yritykset menevät nurin.”
Nikkelin ja koboltin kysyntä on vielä runsasta, mutta tilanne on muuttumassa. VTT:n mukaan nousevaa tekniikkaa edustavat LMFP-akut, joissa on litiumia, mangaania, rautaa ja fosfaattia.
Suurin huolenaihe Talvivaarassa
Palataan ajassa taaksepäin, 2010-luvulle. Natunen pyydettiin Sotkamoon tarkastelemaan Talvivaaran kaivoksen aiheuttamia ympäristötuhoja.
”Selvitin niitä kansalaisjärjestöjen asiantuntijana, kun tilanne oli pahimmillaan. Yksi työntekijä oli kuollut rikkivetymyrkytykseen ja iso katastrofi tulossa.”
Katastrofilla hän viittaa marraskuuhun 2012, jolloin Talvivaaran kipsisakka-altaan kalvo repeytyi. Valutuskentälle vuoti metallipitoista vettä ja sakkaa 1,2 miljoonaa kuutiometriä.
Kaivosalueen ulkopuolellekin jätevettä valui noin 240 000 kuutiometriä. Jätevesissä oli mangaania ja rautaa, nikkeliä, sinkkiä ja radioaktiivista uraania. Vuodon jäljet näkyvät edelleen alueen luonnossa.
Onnettomuus johti kolmen johtajan ympäristörikostuomioihin. Talvivaara teki konkurssin. Ympäristövahingot jäivät yhteiskunnalle.
Valtio jatkoi toimintaa Terrafame-nimellä ja sijoitti kaivokseen noin 800 miljoonaa veronmaksajien euroa.
Terrafamesta valtaosa vaarallisesta jätteestä
Terrafame on Natuselle edelleen suurin murheenkryyni.
”Nykyisellä luvalla, joka on nyt valituskäsittelyssä, syntyy vaarallista jätettä noin 50 miljoonaa tonnia vuodessa. Terrafame tuottaa valtaosan Suomen vaarallisesta jätteestä.”
Kaivoksen jäteongelmaa on yritetty hoitaa kapseloinneilla, mutta saastunutta vettä vuotaa yhä Oulujoen ja Vuoksen vesistöihin.
”Kun kapselointien muovimateriaalit pettävät ajan myötä lopullisesti, haitallisten aineiden pitoisuudet ylittävät monikymmenkertaisesti ympäristönormit myös vesistöjen loppupäässä”, Natunen ennustaa.
”Sulfaatteja ei poisteta kunnolla, koska se maksaa.”
Hän kritisoi sitä, ettei kaivosten tarvitse vastata vesistään ja jätteistään samalla tavalla kuin muun teollisuuden. Käytetyn veden määrä voi olla miljoonia kuutioita vuodessa ja jätteiden määrä jopa miljardeja tonneja.
”Kaivosyhtiöt poistavat kaivosmetalleja emässaostuksella. Sulfaattia ei poisteta kunnolla, koska se maksaa ja vesistöön laimentaminen on halvempaa.”
”Parempia menetelmiä ovat esimerkiksi käänteisosmoosi, etringiittisaostus, haihdutus ja mahdollisesti kiteytysmenetemät. Pienetkin sulfaattimäärät vesistössä nostavat kalojen elohopeapitoisuutta.”
Natunen sanoo, että Terrafamen pienehköissä lähijärvissä ei kaloja enää kannata pyytää.
”Kaivosjätteiden vaikutus ympäristöön jatkuu jopa tuhansien vuosien ajan.”
Tunnelikaivos on avolouhosta parempi
Jos kaivos on tehtävä, parempi olisi tunnelikaivos kuin avolouhos. Ero kaivosjätteen määrässä voi olla yli kymmenkertainen.
Natunen sanoo, että avolouhoksia tehdään, kun halutaan päästä halvemmalla ja louhia kallion pinnasta malmia. Syntyy valtavat määrät sivukiveä eli malmin louhinnassa irronnutta jalostuskelvotonta kiviainesta.
Mineraaliesiintymät sisältävät paljon rikkiä. Louhinnan jälkeen rikkipitoinen kivi alkaa rapautua veden ja ilman vaikutuksesta.
”Samalla ympäristöön vapautuu rikkihappoa, raskasmetalleja ja arseenia, joiden vaikutus ympäristöön jatkuu jopa tuhansien vuosien ajan.”
Esimerkiksi Espanjassa Rio Tinto -joen varrella oli tuhansia vuosia sitten kaivoksia, joiden valumat näkyivät joen latvavesien sedimenteissä 1850-luvulle asti.
Ympäristöhaittoja koituu eniten kaivosten sulkemisen jälkeen.
”Toiminta-ajaksi tehdään yleensä tiivisrakenteita, jotta jätteet eivät pääse maaperään tai pohjaveteen. Toiminnan päätyttyä syntyy kaivosvalumia, joissa mineraalit liukenevat veteen. Yleisin on hapan valuma.”
Jätteistä voi liueta räjähde- ja rikastamisyhdisteitä, kuten ksantaatteja.
Kaivosjäteongelmia pyritään ratkomaan kapseloimalla jätettä muovin lisäksi polyakryylimuoviin perustuvilla bentoniittisavimatoilla.
”Matto kestää vain joitakin vuosikymmeniä, ja sitten vesi ja ilma pääsevät jätekasaan.”
”Kovaa peliä, isot rahat”
EU-direktiivi edellyttää kaivoksilta jäteselvityksen eli kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman tekemistä ennen kaivosluvan saamista, ympäristövaikutusten arviointivaiheessa. Viranomaiset kuitenkin hyväksyvät alustavia ja keskeneräisiä jätesuunnitelmia.
Jari Natunen ei ole koskaan nähnyt hyvää jäteselvitystä.
”Jätehuoltosuunnitelmat ovat lupaprosesseissa loputon prosessi: selvitykset lykkääntyvät, niihin pyydetään täydennyksiä ja päivityksiä. Yhtiöiden pyrkimys on, että jätehuoltosuunnitelman valmistuminen lykkääntyy lopullisesti siihen asti, kunnes kaivos on jo kiinni.”
”Tämä on yksinkertaisesti tosiasia. Viranomaiset eivät oikein osaa, ja yhtiöt kiertävät. Kovaa peliä, isot rahat.”
Vesistöpäästöjen lisäksi tulisi Natusen mukaan kiinnittää huomiota kaivosten pölypäästöihin, jotka sisältävät esimerkiksi raskasmetalleja ja arseenia. Pölypäästöt voivat yltää jopa 60 kilometrin etäisyydelle.
”Lisäksi jo kaavoitusvaiheessa tulisi tarkastella, sopiiko alueelle suuri vaarallisen tai muuten haitallisen jätteen kaatopaikka.”
”Viranomaiset eivät oikein osaa, ja yhtiöt kiertävät.”
Pieni valonpilkahdus
Jari Natusen mukaan kemian ammattilaisilla olisi nykyistä enemmän annettavaa vahinkojen ennaltaehkäisyssä ja ongelmajätteiden käsittelyssä.
Hän ei tosin näe keinoa, jolla kaivosten ympäristövahinkoja voitaisiin helposti korjata suurellakaan rahalla.
”Ensimmäinen vaihe on estää jätteen syntymistä – tehdäänkö tunnelikaivos vai avolouhos? Pitäisi katsoa, pystyykö kaivosyritys vastaamaan jätteistä aikojen kuluessa.”
Kaivosjätteen määrää vähentää tehokas rikastusprosessi, jossa malmi saadaan jo pienestä pitoisuudesta talteen. Sen käyttöä vähentävät kalliimpi hinta ja tekniset rajoitukset.
Jotkut kaivokset myös jalostavat rikastusjätteitä eteenpäin: esimerkiksi Pyhäsalmen kaivoksen pyriittijätettä hyödynnetään Siilinjärven fosfaattikaivoksella.
Siinä edes pieni valonpilkahdus.
Lue myös:
3 keskeistä kysymystä juuri nyt
Miten näet kaivosbuumin riskit?
”Riskit ovat suuria, ja niitä lisää nopeutettu luvitus. Taustalla vaikuttaa EU:n kriittisten raaka-aineiden lainsäädäntö. Nyt ajetaan etenkin nikkeli- ja kobolttikaivosten perustamista huoltovarmuuden ja vihreän siirtymän teknologian vuoksi.
Ilmasto ei pelastu kaivannaisten avulla. Kaivosjätteet pilaavat vesiä, ja vesistöongelma on myös ilmasto-ongelma.”
Mitä kaivoshankkeita seuraat juuri nyt?
”Suhangon platinakaivoshankkeen ympäristölupa on parhaillaan tarkastelussa. Iso avolouhos on mielestäni kestämätön hanke.
Seuraan myös Soklin kaivoshanketta. Se sijaitsee alueella, joka on globaalisti uniikki. Hanketta voisi verrata siihen, että suomalainen kaivosyhtiö menisi Australiaan ja sanoisi, että haluamme kaivoksen Isolle valliriutalle.”
Onko Suomen kaivoslainsäädäntö ajan tasalla?
”Lakia on parannettu, mutta se ei kiinnitä riittävästi huomiota kaivosjätteiden käsittelyyn. EU:n kaivannaisjätedirektiivi ja Suomen kaivannaisjäteasetus määräävät sen sijaan, että kaivannaisjäte ei saa pilata ympäristöä pitkänkään ajan kuluessa. Tästä periaatteesta katsoen suuret avolouhokset ovat laittomia.”
17 aktiivisinta uutta kaivoshanketta
- LAPPI: Sokli (fosfori, niobium, zirkonium, rauta, harvinaiset maametallit), Ikkari (kulta), Sakatti (kupari, nikkeli, platina, palladium, koboltti, kulta), Hannukainen-Kuervitikko (rauta, kupari, kulta) ja Rajapalot (kulta, koboltti).
- POHJOIS-POHJANMAA: Suhanko (kupari, nikkeli, koboltti, kulta, platina, palladium, rodium, hopea).
- KAINUU: Hietaharju-Peura-aho (nikkeli, kupari, koboltti, platina, palladium), Haaponen (talkki) ja Otanmäki (titaani, rauta).
- KESKI-POHJANMAA: Outovesi, Syväjärvi, Rapasaaret ja Länttä (litium).
- POHJOIS-KARJALA: Vasarakangas (talkki), Hautalampi (nikkeli, kupari, koboltti, rauta, sinkki), Kuivisto (kulta) ja Muurinsuo-Kuittila (kulta).
- Lähteet: GTK, Tukes, Kaivosteollisuus ry.
