Teksti Marianna Salin, kuvat Teemu Kuusimurto
Mikä energiateknologia pelastaa maailman? Nykyään monella maallikollakin on tähän vastaus – alan ammattilaisella, Antti Arastolla ei ole.
Kokeneena purjehtijana Antti Arasto tietää, että terävään ristiaallokkoon ei kannata mennä. Vene saattaa kääntyä holtittomasti ja jopa keikahtaa nurin. Energiateknologian ammattilaisena hän kuitenkin työskentelee näkemysten jatkuvassa ristiaallokossa ja vaikuttaa suorastaan viihtyvän sen keinutuksessa ja heittelyssä.
”Nyt tapahtuu enemmän kuin koskaan aiemmin. Tämä on ihan mielettömän hieno aika olla töissä energia-alalla”, Arasto vakuuttaa.
Hän johtaa kolmatta vuotta VTT:n energia- ja vetytutkimusaluetta, jolla työskentelee lähes sata tutkijaa ja muuta asiantuntijaa. Ilmastonmuutosta hillitsevä energiatekniikka on ollut hänen ydinalaansa opiskeluajoista alkaen.
Rapatessa voi roiskua
Kun Arasto aloitti opintonsa Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1999, öljykriisit olivat jo historiaa eikä energia juurikaan puhuttanut suomalaisia.
”Sähköä tuli töpselistä ja bensaa letkusta. Minuakin kiinnosti energiatekniikan ja ympäristönsuojelun pääaineessa ennen kaikkea ympäristö, koska liikuin paljon luonnossa.”
Nyt kuka tahansa sähkön tai bensan käyttäjä tietää, että käsillä on suuri energiamurros. Jos ilmastokeskustelu ei ollut vielä herättänyt, Venäjän hyökkäys Ukrainaan herätti.
”Minun on vaikea nähdä, että energiajärjestelmämme muuttuisi riittävän nopeasti pelkällä auringolla ja tuulella. Alamme olla tilanteessa, jossa meidän täytyy ruveta toteuttamaan kaikkia saatavilla olevia ratkaisuja. Kaikkea ei voi suunnitella valmiiksi.”
”Kaikella, mitä teemme, on vaikutuksia – sekä hyviä että huonoja.”
Arasto on huolissaan ylettömästä virheiden varomisesta, jota hän pitää erityisesti eurooppalaisena piirteenä, ainakin, jos verrataan Yhdysvaltoihin. Se näkyy hänen mukaansa muun muassa sääntelyn poukkoilussa, joka puolestaan voi jarruttaa investointeja. Hän nostaa esimerkiksi bioenergian, joka sujahti hetkessä hyviksen paikalta lähes pahikseksi.
”Euroopassa ei välttämättä nähdä, että voimme myös oppia ja parantaa asioita, jos ei heti tullutkaan täydellistä ratkaisua. Meidän pitää tietyissä määrin hyväksyä, että rapatessa roiskuu ja kaikella, mitä teemme, on vaikutuksia – sekä hyviä että huonoja. Pääasia on, että kriittiset ongelmat ratkaistaan.”
Ei kekkosmaista masterplania
Sääntelyn lisäksi energiatalouden kokeiluja hillitsee Araston mukaan mustavalkoiseen taipuvainen keskusteluilmapiiri, olivat äänessä sitten tavalliset kansalaiset tai kansanedustajat. Hän toivoo, että tieteellinen tieto toisi lisää sävyjä keskusteluun. Hän itse koostaa ja jakaa energiatietoa poliittisen päätöksenteon tueksi Suomen Ilmastopaneelin jäsenenä.
Arasto huomauttaa, että Ilmastopaneelin jäsenet valistavat myös tosiaan. Esimerkiksi oikeudenmukainen siirtymä on kasvava teema, josta hän on itse saanut oppia yhteiskuntatieteilijöiltä. Sen tavoitteena on varmistaa, että mikään alue ei joudu kärsimään kohtuuttomasti siirtymisestä ilmastoneutraaliin talouteen.
”Suomessa ei voi olla yhtä ainoaa, kekkosmaista masterplania, joka sisältäisi teknisesti kaikkein parhaat energiaratkaisut. Jokin muutos voi olla hirveän iso asia yksilölle, vaikka insinööri on juuri Excelillä todistanut, ettei se ole. Tästä on tärkeää keskustella.”
Vety pääsi yllättämään
Arasto arvostaa keskustelua myös suljettujen ovien takana, erilaisissa tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan keskittyvissä verkostoissa. Yksi hänen tavoitteistaan toteutui, kun VTT ja suomalaiset yliopistot perustivat viime vuonna vetytutkimusfoorumin.
”Siellä voimme keskustella vetytutkimuksesta kaikkine epävarmuuksineen ilman valmiita mielipiteitä. Epävarmuushan on aina olennainen osa tieteellistä tutkimusta.”
”Meillä on uusi energiaratkaisu, joka voi lähteä lentoon ja tarjota Euroopalle etulyöntiaseman.”
Arasto pitää vetytutkimusta hyvänä esimerkkinä siitä, miten taustalla etenevä perustutkimus luo valmiuksia yllättäviin tilanteisiin.
”Kukaan ei olisi arvannut kolme vuotta sitten, missä tilanteessa maailma on tänään.”
Arasto paljastaa, ettei hän itsekään uskonut nykyiseen vetytalouden vauhtiin vielä muutama vuosi sitten. Ei hän nytkään odota, että vihreä vety tai mikään muukaan ratkaisu yksin mullistaisi energiamaailman. Hän kuitenkin näkee vetytaloudessa mahdollisuuksia, jollaisia Euroopalla ei ole koskaan ennen ollut energiamarkkinoilla.
”Meillä on uusi energiaratkaisu, joka voi lähteä lentoon ja tarjota Euroopalle etulyöntiaseman ja suuremman roolin globaalissa energiamarkkinassa. Sama pätee Suomeen. Me voimme kehittää laitteita, palveluja ja ratkaisuja, joita muut tarvitsevat.”
Pula kestävästä hiilestä
Julkisessa keskustelussa vetytalouden vastustajat muistuttavat, että vedyntuotannon hyötysuhde on huono ja suora sähkön käyttö olisi tehokkaampaa. Arasto on pitkälti samaa mieltä.
”Mutta suoralla sähköllä ei voi tehdä kaikkea terästä tai muovikäärettä ruokapakettiin. Tarvitaan vetyä. Ja hiiltä, kestävää hiiltä.”
Kestävällä hiilellä Arasto viittaa hiileen, jota on vaikkapa lankussa tai biovoimaloiden ja sellutehtaiden tuottamassa hiilidioksidissa, siis bioperäisessä hiilidioksidissa. Hän uskoo, että kestävästä hiilestä tulee tulevaisuudessa vielä pula. Tällä hetkellä ilmakehässä on joka tapauksessa liikaa hiilidioksidia, ja siksi sen pitkäaikainen varastointi on noussut muun muassa Suomen hallitusohjelmaan.
”Harvalla maalla on tällaista mahdollisuutta negatiivisiin päästöihin kuin Suomella, joka tuottaa runsaasti bioperäistä hiilidioksidia.”
Arasto toivoo julkiseen keskusteluun, tässäkin asiassa, lisää selkeyttä ja realismia.
”Negatiiviset päästöt ovat vaihtoehto lyhytikäisille tuotteille, kuten polttoaineille, joita voidaan tehdä kestävästä hiilestä ja vedystä. Molemmille vaihtoehdoille löytyy hyviä perusteluja, ja teknisesti prosesseissa on paljon samanlaisia palasia, mutta ilmastovaikutuksen näkökulmasta ne ovat kaksi eri asiaa.”
”Teemme VTT:llä asioita, joita kukaan ei ole vielä koskaan tehnyt.”
Keksijästä viestijäksi
Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi on yksi Araston tutkimusuran pääteemoista. Kun hän tarttui aiheeseen toistakymmentä vuotta sitten, sillä oli hieman huono kaiku. Ikään kuin kivihiilen polttoa voisi jatkaa ikuisesti, kunhan hiilidioksidi imuroidaan talteen.
Arasto kertoo törmäävänsä edelleen samaan reaktioon, vaikka puheena olisi bioperäinen hiilidioksidi. Hänelle se on lähinnä viestinnällinen haaste, ja niitä hänen nykyisessä työssään riittää.
”Mehän teemme VTT:llä asioita, joita kukaan ei ole vielä koskaan tehnyt. Ja se on hirveän mielenkiintoista.”
Voisi kuvitella, että viestintään ja verkostoitumiseen keskittyvällä johtajalla olisi ajoittain ikävä tutkimisen ja keksimisen tuottamaa riemua. Arasto löytää kuitenkin muita ilon aiheita työstään.
”Voin tehdä melkein mitä vain hyödyllistä, minkä koen ilmastoteknologian edistämiseksi. Minulla on esihenkilö, joka tukee ja innostuu itsekin uudesta, jos idea on vaikuttava ja toteutuskelpoinen. VTT on mieletön paikka saada liikkeelle kunnianhimoisiakin aloitteita ja hyödyntää niissä tieteellistä tutkimusta. Koen myös, että Ilmastopaneelin työllä on todella iso vaikutus tuottamamme tiedon kautta.”
Arasto ei anna synkkien tilastojen lannistaa. Kansainvälisen ilmastotavoitteen mukaan ilmaston lämpeneminen pitäisi pystyä rajaamaan 1,5 asteeseen, eikä se tunnu oikein onnistuvan.
”Välillä kuulee mielipiteitä, joiden mukaan kaikki toimenpiteet olisivat turhia, jos tavoitetta ei saavuteta. Olen toista mieltä. Pitää muistaa, että jokainen asteen kymmenesosakin tekee meidän olomme tulevaisuudessa helpommaksi.”
Kuka?
- Antti Arasto, 43
- TkT, energiatekniikka ja ympäristönsuojelu, Aalto-yliopisto
- Energia- ja vetytutkimusalueen johtaja, VTT
- Suomen Ilmastopaneelin jäsen
- Perhe: puoliso ja 5- ja 11-vuotiaat tyttäret
- Asuu Lauttasaaressa
- Harrastukset: purjehdus, telemark, metsästys ja kalastus
Juuri nyt
Mikä alkuaine olisit?
Vety. Olen aika yksinkertainen ja pidän yksinkertaisista asioista vastapainona monimutkaiselle maailmalle. Kupillinen kahvia metsässä, merellä tai luodolla.
Mitä luet?
Luen Sixten Korkmanin kirjaa Talous ja humanismi. Ehkä se laajentaa insinöörin näkökulmaa.
Miten kuljet töihin?
Yleensä fillarilla, jos ei tarvitse olla puku päällä. Meillä on myös auto, plugari eli ladattava hybridi, jonka taisin tankata viimeksi pari kuukautta sitten.
Mitä sinusta ei arvaisi?
Olen pohjimmiltani introvertti. Vuosien saatossa olen oppinut puhumaan ihan kohtuullisesti, mutta edelleen saatan jännittää hirveästi ihan peruskokouksessa, ennen kuin tulee vuoroni esittäytyä: ”Olen Antti ja vedän tällaista tutkimusaluetta.” Sen jälkeen helpottaa heti. Nyt pystyn jo nauramaan tälle.
