Teksti Markus Lahikainen
Laboratoriokurssit ovat yleensä opiskelijoiden suosikkeja, kirjoittaa tiedekirjeenvaihtaja Markus Lahikainen. Hän avaa tekstissään kemian opettajan monipuolista arkea yliopistossa.
Päiväni yliopisto-opettajana alkaa aamukahvin ääressä tutkailemalla kalenteriani: parin tunnin luento aamupäivällä, sitten labravuoro ja iltapäivällä vielä opetuksen kehittämispalaveri. Muutamat tyhjät kohdat tarkoittavat opetuksen suunnittelua, arviointia ja ehkäpä myös hieman tieteellistä tutkimusta. Tyypillinen kalenteripäivä kiteyttää hyvin yliopisto-opettajan monipuolisen, joskus myös haastavan, työn.
Kemian opettajan työ yliopistossa on paljon muutakin kuin luentokurssien pitämistä isoille massoille. Kemia on kokeellinen luonnontiede. Sen omaksuminen tapahtuu parhaiten laboratoriossa, jossa päästään soveltamaan luentokursseilla opittuja asioita. Kun kysyn opiskelijoilta heidän lempikursseistaan, vastauksena on yleensä jokin laboratoriokurssi.
”Yliopistotasolla opettaja on asiantuntija omalla alallaan.”
Yleensä opiskelijat saapuvat oppilaslaboratorioon intoa puhkuen ja olenkin monesti kuullut riemunkiljahduksia onnistuneen analyysin jälkeen. Välillä on vuodatettu myös kyyneliä pieleen menneen titrauksen tai lattialle kaatuneen näytteen vuoksi. Myös nämä epäonnistumiset kuuluvat kokeelliseen kemiaan. Virheitä sattuu, mutta niistä opitaan.
MINULTA KYSYTÄÄN usein, mikä opettamisessa on parasta tai miksi haluan olla opettaja. Vastaus kysymykseen tulee parhaiten esiin opiskelijoiden ensimmäisellä laboratoriokurssilla, Kemian perustöissä. Syksyllä, kurssin alussa, opiskelijat pitävät pipettiä väärin päin tai kauhistelevat kädelle kaatunutta natriumkloridi (eli ruokasuola) -liuosta. Jouluun mennessä opiskelijoiden itsevarmuus on kasvanut, ja he kykenevät toimimaan labrassa itsenäisesti työturvallisuus huomioiden ja toteuttamaan monimutkaisempiakin reaktioita. Opiskelijoiden kehittyminen on huimaa, ja on hienoa olla mukana edesauttamassa sitä.
Yliopisto-opettajan kalenteri ei täyty vain opetuksesta. Hyvää vastapainoa opetukselle tuo tutkimuksen tekeminen.
Yliopistotasolla opettaja on asiantuntija omalla alallaan, joten minun kuuluu olla perillä uusimmasta kemian tutkimuksesta. Parhaimmillaan tutkimus tukee opettamista, kun voin kertoa opiskelijoille kemian uusimmista sovelluskohteista ja ajankohtaisimmista aiheista. Välillä tämä toimii myös toisin päin; ei ole kauankaan siitä, kun opiskelijan kysymys seminaarikurssilla sai minut ajattelemaan omaa tutkimusaihettani uudelta näkökannalta.
VIELÄ HENKILÖKOHTAISEMPAAN kanssakäymiseen opiskelijoiden kanssa pääsee opinnäytetöiden ohjaamisessa. Opinnäytetyö on opiskelijalle paikka soveltaa omaa kemian osaamistaan. Opettajan rooli on motivoida ja sitouttaa opiskelija joskus pitkäänkin prosessiin. Opinnäytetöiden aiheet vaihtelevat. Erään opiskelijan kanssa paransimme orgaanisen kemian labrakurssin materiaalia kehittämistutkimuksena. Toinen puolestaan selvitti, kuinka valon avulla saadaan pienet polymeerirobotit uimaan vedessä.
Opettajan työ on siis monipuolista ja muuttuvaa, niin työtehtävien kuin opiskelijoidenkin osalta. Keväällä vietämme valmistujaisjuhlia, ja silloin toivon, että olen pystynyt antamaan opiskelijoille edes hieman eväitä työmaailmassa pärjäämiseen. Näin syksyisin tuhannet uudet opiskelijat aloittavat opintonsa. Se on myös minulle uusi mahdollisuus luoda vuosiakin kestäviä opettaja-opiskelijasuhteita.
Markus Lahikainen toimii kemian yliopisto-opettajana Tampereen yliopistossa.
Lue myös:
