Teksti Kemia-lehti, kuva Aalto-yliopisto
Suomalaistutkimus selvittää ihmisen toiminnan vaikutuksia makean veden kiertokulkuun maailmanlaajuisesti.
Aalto-yliopiston tutkija Miina Porkka vetää AQUAGUARD-hanketta, jossa tutkitaan, kuinka ihmisen toiminta muokkaa veden kiertokulkua ja kuinka kierron muutokset vaikuttavat elämään koko maapallolla. Tutkimus on saanut lähes 1,5 miljoonan euron ERC-rahoituksen Euroopan tiedeneuvostolta.
Makealla vedellä on keskeinen rooli monien maapallon elämää ylläpitävien toimintojen säätelyssä.
”Huolimatta ihmiskunnan pyrkimyksistä hallita ja suojella makeaa vettä näkökulmamme on kuitenkin usein liian kapea. Meillä on taipumus jättää huomiotta makean veden ratkaiseva rooli koko maapallojärjestelmän säätelyssä”, Miina Porkka muistuttaa. Hän työskentelee tutkijana Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön laitoksella, Vesi ja kehitys -tutkimusryhmässä.
Makeaa vettä ja sen muutoksiin liittyviä vaikutuksia tarkastellaan yleensä melko paikallisesti, usein esimerkiksi valuma-alueiden tai valtioiden tasolla. Vaikutukset voivat kuitenkin ulottua välitöntä hydrologista muutosta paljon laajemmalle alueelle.
”Tavoitteenamme on myös tunnistaa toteuttamiskelpoisia ja oikeudenmukaisia keinoja, joiden avulla veden elämää ylläpitäviä toimintoja voidaan turvata tulevaisuudessa.”
Muutokset vaikuttavat koko maapallon tilaan
Ihmiskunta muokkaa veden kiertokulkua ennennäkemättömän laajasti ja nopeasti esimerkiksi ilmaston lämpenemisen, kastelun, maankäytön ja vesirakentamisen kautta. Tämä uhkaa veden elintärkeitä toimintoja.
Muutokset veden kierrossa vaikuttavat esimerkiksi hiilen kiertokulkuun, maapallon energiatasapainoon ja luonnon monimuotoisuuteen – ja tätä kautta koko maapallon tilaan.
”AQUAGUARD pyrkii vastaamaan tutkimuskysymyksiin hydrologian, ekologian ja biogeokemian rajapinnoilla ja havainnollistamaan veden kiertoa kriittisenä osana maapallojärjestelmää. Tuotamme tietoa, joka mahdollistaa globaalin näkökulman vesivarojen hallintaan ja hoitoon”, Porkka kiteyttää.
AQUAGUARD-hankkeen tavoitteena on tunnistaa keinoja veden elämää ylläpitävien toimintojen turvaamiseksi tulevaisuudessa.
”Veden kierron muutosten ja niistä seuraavien globaalien vaikutusten ymmärtäminen on sinänsä jo tärkeää. Tavoitteenamme on myös tunnistaa toteuttamiskelpoisia ja oikeudenmukaisia keinoja, joiden avulla veden elämää ylläpitäviä toimintoja voidaan turvata tulevaisuudessa.”
Porkan tutkimus sai Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) rahoituksen, joka on tarkoitettu huippututkijoille korkeatasoiseen ja uraauurtavaan tutkimukseen.
Tieteellinen huippuosaaminen on ainoa kriteeri, jonka perusteella ERC:n kärkitutkimusapurahoja myönnetään. ERC Starting Grantin voi saada erittäin lupaava, nuori tutkija, jonka tohtorintutkinnosta on kulunut 2–7 vuotta.